Työyksinäisyydellä on monenlaiset kasvot

Miten teillä otetaan uusi työntekijä vastaan? Kuulen tästä monenlaisia tarinoita, ja onnellinen se, joka kokee olonsa tervetulleeksi ja saa vielä kunnon perehdytyksen.

Siis toisin sanoen onnekas se, jonka kanssa työyhteisön jäsenet vaihtavat muutaman ystävällisen sanan, ovat hänestä kiinnostuneita ja toivottavat tervetulleeksi jengiin. Ja jolle edeltäjä, esihenkilö tai kollega ehtii aidosti näyttää ja kertoa, mitä uuteen työtehtävään kuuluu, jotta tulokas pystyy tarttumaan työhönsä ja suoriutumaan siitä hyvin.

Työssä koetulla yksinäisyydellä on monenlaiset kasvot. Ei ole ollenkaan tavatonta, että uuden työntekijän on vaikea päästä valmiiksi hitsautuneeseen porukkaan mukaan. Kukaan ei hoksaa, välitä, ehdi tai jaksa alkaa tutustua uuteen tulijaan tai perehdyttäminen jää puolitiehen ja tulokas omilleen. Tunnollinen tekijä ei edes välttämättä huomaa, että työpaikka ei ole hoitanut omaa osuuttaan, vaan ottaa syyn omille niskoilleen: en pärjääkään tässä työssä, en kelpaa, olen siis huono.

Nuorten aikuisten kokema työelämän yksinäisyys onkin korkeampi kuin muiden. Mutta muutenkin joka viides työikäinen suomalainen kertoo kokevansa yksinäisyyttä työpaikalla. Luku perustuu HelsinkiMission Työelämän yksinäisyys -barometriin.

Työyhteisöissä koetusta yksinäisyydestä kuitenkin puhutaan suhteellisen vähän.

Esimerkkien luetteloa voisi jatkaa pitkäänkin. Oma tehtävänkuva on organisaatiomuutoksen pyörteissä jäänyt epäselväksi eikä kukaan ota asiasta koppia. Työnantajan arvot ovat räikeässä ristiriidassa omien arvojen kanssa. Mielessä pyöriviä toisenlaisia näkökulmia ei rohkene avata tai niille ei anneta tilaa.

Lähiesihenkilöt pyrkivät pärjäämään omillaan, kun eivät voi tukeutua alaisiinsa eikä ylemmällä johdolla ole aikaa tai tahtoa. Ylin johto usein vasta yksin onkin. Etätyötä tekevä on helppo unohtaa päiväkausiksi omiin oloihinsa. Ylitunnollinen suorittaja saa kyllä lisätehtäviä, mutta kestokykyä ei muista kysyä kukaan. Ja niin edelleen.

Työpaikoilla koetusta yksinäisyydestä puhutaan vähän varmasti myös siksi, että yksinäisyyttä kokeva harvoin nostaa asiaa itse esille. Yksinäisyyden luonteeseen kuuluu, että ihminen alkaa entisestäänkin vetäytyä harvaksi käyneestä yhteydestä. Tämän seurauksena muut saattavat puolestaan vähentää yhteydenpitoa ja kutsumista päätöksentekoon. Näin yksinäisyyden kierre syvenee.

Yksinäisyys on hyvin henkilökohtainen, ahdistavakin kokemus ulkopuolelle jäämisestä, ja merkityksettömyydestä – kukaan ei tarvitse minua, ei kaipaa, eikä ketään ei kiinnosta. Sekä arkikokemuksista että monista tutkimuksista tiedämme, että etätyö ja somekuplaan uppoutuminen lisäävät yksinäisyyttä.

Yksinäisyys ei kuitenkaan ole vain henkilökohtainen ongelma, sillä yksinäisyys laskee työmotivaatiota ja työhön sitoutumista, heikentää työtehtävistä suoriutumista ja lisää työuupumusta ja sairauspoissaoloja.

Vastalääke löytyy perusasioista. Lisätään aitoa vuorovaikutusta ja osallistumista. Tutkimusten mukaan kollegoilta saatu tuki ja jo pelkkä tieto tuen mahdollisuudesta vähentää työyksinäisyyden kokemuksia.

Esihenkilön tuki, selkeä viestintä ja avoimuus vahvistavat niin ikään yhteyden kokemista. Eli että esihenkilö on tavoitettavissa, kysymyksiin vastataan ja myös hyvää palautetta annetaan. Vastaavasti tuen puute, epävarmuus ja vastuiden epäselkeys kasvattavat yksin suoriutumisen kulttuuria.

Kaikkialle lonkeronsa ulottava kiire torppaa läsnäolon ja sitä myötä myös mahdollisuuden havaita työntekijöiden ja työkavereiden tilanteita ja tarpeita. Hidasta siis, jarruta kurvissa kohdatessa ja kysäise kuulumisia.