Rajanvetoa

Rajanveto on joskus aivan hirveän hankalaa. Monesti olisi paljon helpompaa joustaa, antaa periksi, vielä kerran ja jos nyt kuitenkin vielä yritettäisiin hyvällä.

Ja silti on niin tärkeää osata välillä vetää ovi kiinni ja ilmoittaa, että ei käy. Nyt riitti. Tässä kulkee minun rajani. Enää en halua, en pysty tai jaksa. Enää en siedä sitä, että ylitseni kävellään. Enää en suostu siihen, että toiveeni ja tarpeeni viskataan tomuna maahan.

Mistä sitten tietää, että rajat ovat ylittyneet?

Rajojen ylittyminen tuntuu pahalta. Jokin itsessä tietää ja tunnistaa, että tämän ei pitäisi mennä näin. Toisen ymmärtämättömyys tai välinpitämättömyys loukkaa ja satuttaa, uuvuttaa ja turhauttaa. Ja joskus rajojen ylittäjä olenkin minä itse. Pusken ja pusken, kunnes nahka on verillä ja päässä humisee. En ymmärrä lopettaa ajoissa.

Jos aina on tottunut venymään ja luopumaan omista tarpeistaan, niitä voi olla vaikea edes tunnistaa. Miten niin minä tarvitsisin jotakin? Miten niin minulla olisi oikeus kuunnella itseäni ja omia toiveitani? Sitä paitsi ein sanominen tai muu rajojen vetäminen herättää herkästi syyllisyyttä. Teenkö nyt varmasti oikein? Pitäisikö vielä yrittää? Mitä jos minusta ei enää pidetäkään tai mikä pahinta, yhteys katkeaa kokonaan?

Silloin on hyvä tiedostaa myös, mitkä asiat ovat omassa vaikutusvallassa ja mitkä eivät. Toista ihmistä en voi muuttaa, olosuhteisiinkaan en voi aina vaikuttaa mutta omiin valintoihini voin, vaikka ensin ihan pieniin ja päivittäisiin.

Ja jos omat rajat ovat aivan hukassa, niitä on hyvä vaikka hiukan kuivaharjoitella. Välillä asiakkaan kanssa yhdessäkin testataan, mikä tuntuu parhaalta etäisyydeltä hankalaan ihmiseen ja miten voi pysyä rauhallisena mutta silti koko olemuksen voimalla viestiä jämäkästi: Ei. Tai miten voi sanoa ei ystävällisesti, kevein sydämin ja yhteyden säilyttäen mutta silti selvästi ja syyllistymättä.

On myös tärkeää ymmärtää, että ein sanominen tarkoittaa samalla joillekin toisille asioille kyllä, useimmiten niille kaikkein tärkeimmille omille arvoille, tarpeille ja toiveille. Niille, jotka oikeasti ovat tomun sijaan timantteja.