Mitä sinun kulkukortissasi lukee?

11.10.2020

Olen kerran käynyt työni puolesta vierailulla Euroopan parlamentissa Brysselissä.

Yksi tuon vierailun ratkaisevimmista tekijöistä oli kulkukortti, badge, jollainen toki on arkea monella muullakin työpaikalla. Kulkuluvassa luki tietenkin nimeni mutta myös jokin määrite siitä, millä asialla rakennuksessa liikun - siis ikään kuin se, kuka tai millainen olen. Kulkulupa määritteli, mistä portista oli lupa käydä sisään, minne ja milloin sekä osittain myös sen, miten minuun suhtauduttiin.

Meillä ihmisillä on tapana antaa toinen toisillemme vähän vastaavia kulkulupia; määritelmiä siitä, millainen toinen on ja miten häneen tulee sen perusteella suhtautua.

Mutta tämän lisäksi tahdomme helposti kirjoittaa näitä kulkukortteja myös itse itsellemme.


Aika ajoin voi olla viisasta tarkistaa, mitä omassa mielensisäisessä kulkuluvassa oikein lukee.

Jos siinä lukee oman nimen lisäksi jotakin sellaista kuin riittämätön, naiivi, mitätön, huono, ulkopuolinen tai arvoton, millaisiin paikkoihin, tilanteisiin tai ihmissuhteisiin se meille oikeuttaa pääsyn? Siis mitä sallimme itsellemme tai mihin rohkenemme ryhtyä? Miten tällainen kulkulupa vaikuttaa ajatuksiimme tai koko fyysiseen olemukseemme?


Salli itsesi miettiä, olisiko aika vaihtaa kulkulupa kokonaan toiseen tai vähintäänkin päivittää se todenmukaisempaan versioon.

Kokeile fiilistellä, miltä tuntuu, kun kulkuluvassa nimesi alla lukee esimerkiksi tasavertainen, hyvä, riittävä, avoin, rohkea, hyväksytty tai arvokas. Nämä määritteet kertovat, millainen olet, miten saat suhtautua itseesi ja toisiin ja olettaa myös muiden kohtelevan sinua.

Tunnustele vielä, miltä nämä uudet määritelmät tuntuvat kehossasi. Oikeneeko ryhti, tuntuuko askel vakaammalta ja hengitys tasaisemmalta?

Muista, että tämän kulkuluvan päivittämiseen et tarvitse kenenkään toisen allekirjoitusta tai oikeutusta. Tämä kulkulupa on sinulle jo valmiiksi kirjoitettu. Se vain odottaa taskussasi, että heität vanhan pois ja kiinnität uuden rintapieleesi.