Mikä ihme minua vaivaa?

Moni on aika hämmennyksissään siitä, miksi jotkut sinänsä yksinkertaisilta vaikuttavat tilanteet työpaikalla herättävät itsessä niin valtavan voimakkaita reaktioita. Keho reagoi: sydän hakkaa ja kämmenet hikoavat. Iskee lamaannuttava olo: En pysty tähän. Tai vaihtoehtoisesti piikit ovat jo valmiiksi pystyssä joka suuntaan: Kyllä täältä pesee!

Tällaisia tavallisia, työnohjauksessakin usein purettuja arkitilanteita voivat olla mm. oman ajatuksen kertominen palaverissa, korjaavan palautteen vastaanottaminen, eriävän mielipiteen kuuleminen, avun pyytäminen, neuvon kysyminen tai ein sanominen.

Mikä ihme tässä nyt voi olla niin vaikeaa?

Näitä jokaista tilannetta yhdistää ainakin se, että kyse on suhteesta toiseen tai toisiin ihmisiin. Ja tavalla tai toisella kussakin tilanteessa on hyvin usein jossakin mielen pohjalla huoli siitä, mitä nuo toiset ajattelevat minusta. Kelpaanko? Riitänkö? Olenko hyvä ja ok vai täysin tyhmä ja typerä?

Olemme erilaisia siinä, millaisen tunnereaktion ja toimintatavan nämä huolet meissä herättävät. Joku haluaa pysytellä näkymättömänä ja sulkee suunsa jo valmiiksi, joku kokee aina tulleensa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti ja loukkaantuu verisesti, joku syöksee sanoillaan tulta ja tulikiveä ihan vain varmuuden vuoksi, ja joku sanoo mutta sitten jo katuu ja haluaa painua maanrakoon.

Välillä voi olla pitkäkin matka edessä, ennen kuin alkaa tunnistaa, mistä nämä omat ajatukset ja toimintatavat kumpuavat. Mitä todennäköisimmin ne ovat nimittäin aiempien, joskus varsin varhaistenkin, elämänvaiheiden kokemuksia, jotka vielä heittävät vahvan kaikunsa tämän päivän arkitilanteisiin.

Vaikeita ja levottomuutta herättäviä asioita kannattaa rauhassa ja itselleen myötätuntoisena tutkia ja kuulostella. Mikä tilanne tämän olon tai ajatuksen laukaisi? Mistä aiemmasta se minua muistuttaa? Mitä oikeasti tarvitsisin juuri nyt?

Hyvinvointi lisääntyy kummasti, kun oppii tuntemaan itseään ja tilanteiden herättämiä reaktioita itsessään - uteliaalla mielellä, ilman hätää.