Jäävuoretkin sulavat aikanaan

"Olen ihan jäässä. En pysty enää tuntemaan mitään. Olen kuin jäävuori."

Joskus, kun elämässä on ollut paljon taistelua ja selviytymistä, koko sisäinen olemus voi tuntua olevan umpijäässä. Ei tunnu enää miltään. Ei tunnu enää missään.

Ulkoisesti toimintakyky voi olla hyvä. Työt hoituvat, kahvihuoneessa lohkaistut vitsit voivat hetken naurattaakin, mutta syvin sisin on kuin jähmettynyt.

Kyse ei kuitenkaan ole tunteettomuudesta, siis sellaisesta kylmyydestä tai välinpitämättömyydestä, ettei jossain syvällä sisimmän sopukassa kuitenkin haluaisi tuntea ja välittää. Juuri nyt ei vain pysty.

Tunteiden jäätyminen voi olla merkki liian pitkään jatkuneesta stressaavasta tilanteesta tai oire posttraumaattisesta stressireaktiosta. Se on ihmisen luonnollinen reaktio tapahtumaan tai tilanteeseen, joka käy kertakaikkisesti yli voimien, yli kestokyvyn ja senhetkisten käsittelymahdollisuuksien.

Kun jokin asia on liian suuri tai vaikea käsiteltäväksi, meistä jokainen käyttää erilaisia puolustautumiskeinoja. Niiden tarkoitus on suojata syvintä sisintämme ja tunteitamme. Yksi tällaisista suojautumiskeinoista on tunteiden turruttaminen. Sen tehtävä on suojata stressiltä, joka tuntuu sillä hetkellä liian vaikealta käsitellä.

Mutta kun suurin hätä helpottaa, tunteetkin alkavat hiljalleen taas löytyä, kun niille antaa aikaa, tilaa ja turvaa. Itkukin kuuluu asiaan, sillä tiedätkö, mitä sanotaan? Kun jotakin sulaa, syntyy vettä.

Jäävuoretkin sulavat aikanaan. Ja tässä yhteydessä se on pelkästään hyvä asia.